Kommentoin seuraavaksi kirjettä, jonka poliisikomisario lähetti oikeuskanslerille saatuaan häneltä kyselyn asiasta. Kirje on kirjoitettu lähes viisi kuukautta takavarikon ja kotietsinnän jälkeen. ”Kuhmoinen, ”Jämsä”, ”Kopek” ja ”Tuttava” sekä ”XXX/XX” ovat alkuperäisten sanojen korvaajia. Muilta osin tekstiä ei ole muutettu. Käsittelen kirjeen tekstiä aivan kuin se olisi foorumikirjoitus.
Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten
Tutkintapöytäkirjasta n:o RXXX/XX katson selviävän riittävät perusteet Kopekin pidättämiseksi ja hänen autoonsa ja asuntoonsa kohdistuneen kotietsinnän suorittamiseksi. Etsintöjen tarkoituksena oli löytää näyttöä Kuhmoisissa, Jämsässä ja muuallakin Keski-Suomen alueella tapahtuneiden poliittista kiihoitusta sisältäneiden ilkivalta-, vahingonteko-, murhapoltto- ym. rikosten selvittämiseksi. Pidättäminen ja etsinnät suoritettiin määräyksestäni ja vastuullani.
Jos tarkoitus oli selvittää ”muuallakin Keski-Suomen alueella” tapahtuneita ”ym. rikoksia”, kai näistä ”ym. rikoksista” olisi kysytty minulta kuulusteluissa. Niistä ei kuitenkaan kysytty, minkä tutkintapöytäkirjakin osoittaa. Sitä paitsi Kuhmoisissa ja eri puolilla Keski-Suomen aluetta ei ollut edes tapahtunut poliittista kiihoitusta sisältäneitä ilkivalta-, vahingonteko- murhapoltto- ym. rikoksia – yhtä ainoaa Petäjävedellä vaalitilaisuudessa räjäytettyä pommia lukuun ottamatta. Ja tästä pommista minulta ei kysytty eikä siihen kertaakaan edes viitattu – eli minua ei epäilty syylliseksi tähän tekoon, jonka todelliset tekijät jäivät myöhemmin lehtitietojen mukaan kiinni ja saivat rangaistuksen. En tällä hetkelläkään tiedä, keitä nämä ihmiset ovat olleet.
Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten
Tutkittavana olevaan tapahtumasarjaan liittyi laeilla kiellettyjen poliittisten järjestöjen ja lisäksi vieraan valtion instituutioiden tunnuksia mukailevien todennäköisesti kuitenkin olemattomien järjestöjen nimissä suoritettuja ilkivalta-, vahingonteko- ym. rikoksia, joiden asianomistajat ovat harkinneet, että eivät vaadi syytteen nostamista ja eivät ryhdy syytetoimenpiteisiin. Törkeimmän, eräässä vaalipuhetilaisuudessa suoritetun pommiräjähdyksen tutkimukset jatkuvat edelleen.
Monikon käyttäminen vanha tunnettu tehokeino, kun halutaan suurennella jotain asiaa. Ei kuitenkaan ollut ”laeilla kiellettyjä järjestöjä” eikä ollut olemassa komisarion mainitsemaa tapahtumasarjaa. Komisario on keksinyt tällaisen ”sarjan” omasta päästään yhdistelemällä täysin irrallisia tapahtumia. Eräässä vaalitilaisuudessa räjäytetty pommikin on otettu mukaan, jotta ”tapahtumasarja” saataisiin näyttämään pahemmalta. Ehkä ”tapahtumasarjaan” olisi voitu ottaa saman tien mukaan kaikki selvittämättömät murhatkin. Sitä paitsi tapahtumiin liittyi ainoastaan yksi ”valtion instituutioiden tunnuksia mukaileva” olematon järjestö – ei useita järjestöjä niin kuin komisario antaa ymmärtää – jonka nimissä tuttavani soitti muutaman väärän hätäpuhelun, lähetteli epämääräisiä kirjeitään (jota en kahta ensimmäistä lukuun ottamatta edes nähnyt) ja lopuksi sytytti pari roskalaatikkoa sekä jonkin katoksen (en tiedä tulipaloista tämän tarkemmin). Minä olin piirtänyt tälle kuvitteelliselle olemattomalle järjestölle punatähtilogot kahteen ensimmäiseen kirjeeseen, kuten olen jo maininnut. Kirjeet olivat sisällöltään lähes identtiset, eli kyse oli kahden lehden yleisönosastoon lähetetystä kuvitteellisen äärivasemmistolaisen poliittisen liikkeen ohjelmajulistuksesta.
Sitä paitsi, millaisia olivat ne komisarion mainitsemat ”ilkivalta-, vahingonteko ym. rikokset”, joiden asianomistajat eivät vaadi syytteen nostamista eivätkä ryhdy syytetoimenpiteisiin? Tuttavani tuomittiin tuhopoltoista (joiden nimi oli siihen aikaan ”murhapoltto”), pommiuhkauksista ja vääristä palohälytyksistä, joten ”ilkivalta- ja vahingontekorikosten” on täytynyt olla näiden lisäksi jotain muuta. Katsottiinko lehden yleisönosastoihin lähetetyt pilailukirjeet ilkivallaksi vai vahingonteoksi. Jos syyte olisi näiden kirjeiden osalta nostettu, oikeus olisi voinut todeta, ettei ole kyse rikoksesta lainkaan. Itse olen ollut koko ajan tätä mieltä. Syytteestä vapautuminen sillä perusteella, että asianomaiset eivät viitsi nostaa syytettä, jättää epäilyn ”syylliseksi” loppuiäkseen. Joissakin tapauksissa oikeus puhdistaa epäillyn maineen.
Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten
Oheistan eräitä tutkintapöytäkirjassa RXXX/XX mainittuja Kopekin ja hänen kumppaninsa Tuttavan laatimia kirjoituksia nähtäväksenne (xerokopioita).
Poliisin kirjeen tyylilaji huomioon ottaen, olen käytännössä varma, että komisario on lähettänyt oikeuskanslerille kopioita sellaisista tuttavani laatimista kirjoituksista, joita en ole koskaan edes nähnyt. Kuitenkin hän antaa ymmärtää, että kirjoitukset ovat yhdessä laatimiamme. Kuulustelupöytäkirjasta käy ilmi, että en ole myöntänyt olleeni mukana kuin kahden ensimmäisen pilailukirjeen laatimisessa siten, että piirsin kirjepapereihin punatähtitunnukset, jonka jälkeen tuttavani kirjoitti tekstin. Tiesin kirjeiden sisällön ja jopa naureskelin, kun tuttavani luki tekstiä ääneen, mutta en varsinaisesti laatinut tekstiä. Paikalla oli eräs toinenkin kaverini. Myönnän, että olin osittain mukana tässä pilailussa, koska en pitänyt sitä vakavana. Nämä kaksi ensimmäistä kirjettä eivät mielestäni vielä olleet lainvastaisia – pahimmillaan ne ehkä olisi voinut määritellä jonnekin harmaalle alueelle huonon maun ja laittomuuden välille.
Vasta seuraavat kirjeet, jotka tuttavani kirjoitti yksinään minun edes tietämättä niistä, todennäköisesti olivat jo selkeästi laittomia eli niissä uhkailtiin konkreettisilla rikollisilla teoilla kuten tuhopoltolla jne. Tämän verran olen näistä myöhemmistä kirjeistä jälkeen päin kuullut, mutta koskaan en niitä nähnyt. Jos poliisikomisario on lähettänyt tällaisia kirjoitelmia oikeuskanslerille antaen ymmärtää, että minä olisin ollut niitä laatimassa, hän on ilmeisesti ollut itse pulassa. Hänen on pitänyt jotenkin yrittää perustella, miksi minulta takavarikoitu omaisuus oli yhä poliisin hallussa, vaikka takavarikoinnista oli kulunut jo melkein viisi kuukautta, eikä syytettä ollut nostettu. Lain mukaanhan omaisuus olisi pitänyt palauttaa jo kuuden viikon kuluttua – ellei oikeus olisi pidentänyt takavarikointiaikaa, mitä tuskin oli tapahtunut.
Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten
Kysymyksessä olevien Kopekin autoon ja asuntoon kohdistuneiden etsintöjen yhteydessä löytyi edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita, joista ainakin osa oli ilmeisesti Englannissa valmistettuja ja Kopekin sieltä Kuhmoisiin lähettämiä. Lisäksi löytyi sanomalehdistössä esiintyneiden eri puolilla maailma toimineiden terrorijärjestöjen tunnuspiirrelmiä ja henkilöosoitteita. Tämän aineiston luovutin Suojelupoliisin Tampereen piiritoimiston edustajille.
Tämä on absoluuttisen täydellistä valehtelua! Minulla oli ainakin viidentoista vuoden ajan isoon kirjekuoreen pakattuna kaikki poliisin asunnostani ja autostani takavarikoimat esineet (joita en heti pidätyksen jälkeen saanut takaisin), koska halusin säilyttää ne muistona. Esineiden joukossa ei ollut ”edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita”. Oli punainen kuulakärkikynä, joitakin kirjeitä jne. Mutta ei ”edellätarkoitetun tyylisiä kirjoitelmia ja julisteita”.
Ja asunnostani löytyi muka terroristijärjestöjen tunnuspiirrelmiä ja henkilöosoitteita. Haloo. Tällaiset henkilöosoitteet olisivat varmasti kiinnostaneet Supon etsiviä, jos sellaisia olisi oikeasti asunnostani löytynyt. Mistä minä tällaisia eri puolilla maailmaa esiintyvien terroristien henkilöosoitteita olisin saanut? Eikä asunnossani sitä paitsi myöskään ollut edellä mainittuja terroristijärjetön tunnuspiirrelmiä – ei edes yhtään ainoaa luonnosta jossakin opiskeluvihkon reunassa. Ei absoluuttisesti ainoatakaan missään. En harrastanut terroristijärjestöjä. Koko tämä osa kirjeestä on komisarion mielikuvituksen tulosta. Kuvitteellinen skenario on rakennettu kahden ”todisteen” pohjalle. Toinen todiste on vihko, jossa oli ulkomaisten kielikoulukavereitteni nimiä ja osoitteita. Ne muuttuivat komisarion mielikuvituksessa terroristien nimiksi ja osoitteiksi. Hän oli vielä lähes viisi kuukautta takavarikon jälkeenkin muka tässä uskossa. Toinen ”todiste” roikkui huoneeni seinällä kehyksissä. Se oli lasten ”Action Man” -nukkea esittävä mustavalkoinen valokuva, jonka olin itse ottanut. Kuvassa nukella on kädessään pieni juliste, jossa lukee näin: ”Toveri. Ellet kannata valtion varojen häikäilemätöntä tuhlausta, älä toiste tee juttua tyhjästä. Ei sanoin eikä teoin. Lapuan yhä edelleenkin vapaa kirjapaino. Lapua”. Nuken takana on auki oleva aikakauslehden sivu, jossa olevassa kuvassa lontoolaiset juhlivat toisen maailmansodan loppua. Kuvassa näkyy kaksikerroksinen bussikin. Tämän valokuvan poliisit irrottivat kehyksistä ja takavarikoivat.
Katsoin muuten edellä siteeraamani pienoisjulisteen tekstin tästä samasta kuvasta, joka on kehystettynä huoneeni hyllyllä muistona menneistä – kyseessä on siis aivan sama kuva, joka aikoinaan oli takavarikoituna.
Lainaus käyttäjältä: komisario - kauan sitten
Kuten tutkintapöytäkirjasta RXXX/XX selviää, Kopek oli sen jälkeen kun hänen kumppaninsa Tuttava oli kiihoittunut riittävästi ja ryhtynyt toteuttamaan sabotaasitekoja, "luopunut homman jatkamisesta", kuten hän itse asian ilmaisee. Kopekin osuudesta ei ole saatu enempää näyttöä kuin tämä pöytäkirja sisältää. Syyte Tuttavaa vastaan on ollut käsiteltävänä Kuhmoisten KO:ssa ja Tuttava on määrätty mielentilatutkimukseen.
Lopussa kirjeessä sentään palataan maan pinnalle kansainvälisistä terroristisfääreistä. Todellakin olin luopunut homman jatkamisesta siinä vaiheessa, kun oli alkanut käydä ilmeiseksi, että homma etenee huonoon suuntaan. Mutta se ei aivan riittänyt. Tuttava jatkoi vääjäämättömään loppuun asti. Ja hänen takiaan minunkin siis tuli vietettyä pari yötä putkassa. Sormenjäljet ja etsintäkuulutuskuvakin löytyvät luultavasti yhä poliisin rekistereistä. Sormenjälkiä ottanut poliisilaitoksen henkilökunta kutsui minua ”pommimieheksi”. Yksi heistä viittasi melko harvinaiseen sukunimeeni ja kysyi, onko mahdollisesti lääninhallituksessa toimiva korkea lakimies sukulaiseni, kun sukunimi on sama. Vastasin myöntävästi, jolloin virkamies huokaili, ja näytti siltä kun hän olisi ajatellut, että onpa samassa suvussa hyvin erilaisia ihmisiä – arvostettu ja tunnettu lakimies ja surkea rikollinen terroristihyypiö.
Sain lopulta takavarikoidut tavarat takaisin. Minulle soitettiin poliisiasemalta ja sanottiin, että tule hakemaan. Poliisit olivat kohteliaita ja esittivät kaavakkeen, jonka allekirjoitin. Kaikki meni ymmärrettävästi tässä vaiheessa jo sääntöjen mukaan.
Tapaus ei aivan vielä loppunut tähän. Vaikka en ollut tarkoittanut kirjettäni oikeuskanslerille varsinaiseksi valitukseksi, se käsiteltiin sellaisena (en ollut siis kirjoittanut joulupukille). Päätös tuli kahden vuoden kuluttua. Kun ottaa huomioon, millaisia liitteitä komisario oli todennäköisesti pannut kirjeeseensä, ja mitä hän oli kirjoittanut osuudestani ”ym. tekoihin” ja terrorismiin, lopputuloksen voi arvata. En ehkä osaa täysin tulkita oikeuskanslerin vastausta, mutta jotenkin minulle jäi tekstistä sellainen käsitys, että poliisi oli saanut muistutuksen takavarikointia koskevan lain noudattamisesta, vaikka asia ei antanutkaan aihetta enempiin toimenpiteisiin.
Sain oikeuskanslerin päätöksen postitse. Seuraavana päivänä sain kutsun poliisiasemalle. Sama kotipaikkakuntani komisario, joka oli ollut mukana tekemässä kotietsintöjä, ojensi minulle sakkolapun. Syynä oli pieni kolari muutama kuukausi aikaisemmin. Se oli tapahtunut eräänä yönä. Olin ajanut tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) kanssa päätietä pitkin hitaalla nopeudella kovassa lumisateessa, kun sivutieltä oli lähestynyt kaksi autoa erittäin kovalla vauhdilla. Näytti siltä, että kaksi humalaista ajaa kilpaa, eikä autoilla ole mitään mahdollisuutta pysähtyä liukkaalla tiellä ennen risteystä – eli ainakin ensimmäinen niistä tulee läpi. Tein mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä eli jarrutin ja yritin väistää. Autot onnistuivat sittenkin pysähtymään ajoissa – ja minun turha väistöliikkeeni oli lopulta se, joka johti lievään törmäykseen. Eli minusta, joka olin tehnyt kaikkeni välttääkseni uhkaavan kolarin, tulikin syyllinen siihen. Syyllisyyttäni ei tosin ollut missään korkeimmassa oikeudessa julistettu, koska tieliikennelaissa sanotaan, että ”kuljettajan, joka liikennesääntöjen tai liikennemerkin mukaan on väistämisvelvollinen, on hyvissä ajoin nopeutta vähentämällä tai pysähtymällä selvästi osoitettava, että hän aikoo noudattaa velvollisuuttaan.” Jos auto lähestyy lumisateessa erittäin huonossa ajokelissä risteystä ”tuhatta ja sataa”, niin että päätiellä ajava on varma uhkaavasta kolarista, onko auton kuljettaja silloin noudattanut tätä pykälää. Poliisi käväisi kolaripaikalla ja totesi, että selvitelkää keskenänne (tuohon aikaan poliisi ei rutiininomaisesti sakottanut kolariin syyllistä kuten nykyisin, varsinkin jos oli kyse lievästä liukkaan kelin tapauksesta). Vieraan auton korjaus hoidettiin autoni (auto oli isoäitini nimissä) vakuutuksesta, ja asia katsottiin loppuun käsitellyksi.
Loppuun käsitellyltä kolaritapaus näyttikin, kunnes poliisi muutama kuukausi myöhemmin yhtäkkiä kutsui minut poliisiasemalle ja ojensi sakon tästä tapauksesta. Sakottaminen oli tullut yllättäen poliisin mieleen sen jälkeen, kun oikeuskansleri oli antanut tapauksesta ratkaisunsa. Tajusin heti, mistä minua oikeasti sakotettiin. Sakkolapun tekstikin oli mitä sattuu. Tapaus oli selostettu väärin, ja jopa autoni rekisterinumero oli väärä. Poliisi oli inspiroinut tapahtumien kuvauksen kolaripaikalla käyneen nuoren poliisin kertomuksen mukaan. Tämä nuori poliisi ei kuulunut siihen ryhmään, joka oli ollut tekemässä kotietsintää. Sakon ojentanut komisario perusteli sakkoa sillä, että autoni vakuutusyhtiö oli vaatinut sakottamista, jotta on olemassa jonkinlainen todiste siitä, että korvauksen maksamiselle on perusteita.
Voi komisario parkaa. Olisi keksinyt paremman valheen. Auton vakuutus oli otettu pienestä keskinäisestä vakuutusyhtiöstä, jonka yksi hallitusneuvoston jäsen oli isoäitini. Sukumme omistama teollisuuslaitos oli yksi vakuutusyhtiön suurasiakkaita, ja vakuutusyhtiön johdossa ja henkilöstössä oli paljon tuttujamme. Kyseisestä vakuutusyhtiöstä ei olisi ikipäivinä esitetty poliisin mainitsemaa sakottamisvaatimusta – ja tuskin sieltä on tullut poliisille mitään muitakaan vaatimuksia. Asiallisesti täytetty vahinkoilmoitus kyllä riitti. Opiskelijalle annettu sakko oli pieni, ja isoäitini antoi rahat sen maksamiseen. Mutta ajokortin valvontarekisterissä kyseinen sakko näkyy edelleenkin todisteena siitä, että ole vaarallinen kuljettaja. Ties vaikka juuri tänä sakko olisi ollut ratkaiseva este sille, että en päässyt aikoinaan linja-auton kuljettajakurssille.
Kolarin ja sakon välisenä aikana olin joutunut toiseenkin kolariin. Eräs tuoreen ajokortin haltija oli ajanut veljensä autolla perä edellä meidän pysähtyneen automme kylkeen. Peltivauriot olivat pahemmat kuin minun ajamassani kolarissa (olin eri autolla liikkeellä). Vakuutusbonuksiensa menettämistä harmitteleva kuljettajan veli ilmoitti tapauksesta poliisille ilmeisesti kuvitellen syyllisyyden tällä ilmoituksella jotenkin muuttuvan, vai mistä mahtoi olla kyse. Tapaus oli niin itsestään selvä, ettei poliisi edes kysynyt minulta tästä kolarista mitään. Vahingot maksettiin ”isonveljen” auton vakuutuksesta. Saiko kolarin ajanut pikkuveli sakon? Ei tietenkään. Hän ei ollutkaan kirjoitellut oikeuskanslerille. Liikennevahingoista sakottaminenkin voi olla valikoivaa.
Tämä tapaus on nyt loppuun käsitelty. Ei olisi ehkä pitänyt edes aloittaa, koska tällaisten juttujen miettiminen vie helposti yöunet. Viime yönä valvoin jo yli neljään.
Tähän tarinaan kuuluisi vielä loppuluku ”tarinan opetukset”, mutta jätetään se nyt jo. Tärkein opetus lienee se, että pitää tarkasti miettiä mitä seurauksia erilaisilla teoilla ja erilaisten ihmisten seuralla voi olla – eikä pidä varomattomasti lähteä hölmöilemään. Toinen tärkeä opetus on se, että jos kuitenkin on tullut hölmöiltyä, poliisikuulustelussa pitää joko rehellisesti vastata mitä on tehnyt, tai olla sanomatta mitään. Parasta on, jos pystyy toimimaan niin, ettei tarvitse edes miettiä ”en kommentoi” -vaihtoehtoa. Ja vielä sitäkin parempaa on, jos ei edes joudu kuulusteluihin – mutta sehän ei ole aina pelkästään itsestä kiinni.
Koska päätin lopulta julkaista tämän tekstin blogissa enkä foorumilla, niin lisään tähän nyt vielä seuraavan lopputoteamuksen.
Kertomuksessa mainittu ”Tuttava” oli aikoinaan oikeudessa tuomittavana myös kahdeksasta muusta murhapoltosta kuin edellä mainittuun tapahtumaan liittyvistä. Nämä ei-poliittiset tuhopoltot olivat tapahtuneet vuotta aikaisemmin, jolloin minä olin ollut Englannissa. Yksi sytytetyistä kohteista oli perheemme omistama varastorakennus, jonka palon yhteydessä tuhoutui myös sisällä olleen kodinkoneliikkeen tuotteita – suuri määrä uusia pesukoneita ja helloja ja muuta vastaavaa. Aineelliset vahingot olivat huomattavat. Nuoremmat veljeni olivat palopaikan lähellä sankojen kanssa sammuttamassa pikkupaloja, joita levisi kipinöistä, ja jotka uhkasivat lähellä ollutta lautatarhaa. ”Tuttavan” paljastuminen myös näiden palojen sytyttäjäksi oli minulle täydellinen yllätys. Jos olisin tiennyt asiasta, en tietenkään olisi ollut missään tekemisissä kyseisen henkilön kanssa – olihan hän polttanut myös meidän omaisuuttamme. Se, että häntä itseään ei tuntunut tällainen pikkuasia haittaavan, kertoo ehkä parhaiten hänen psykopatiaa lähentelevästä luonteenlaadustaan.
”Tuttava” muuten löytyi yllättäen Googlella. Hän on rakentanut itselleen täydellisesti uuden elämän uudella paikkakunnalla, mutta nimeään hän ei ole vaivautunut muuttamaan. Nykyisin hän on erikoisalojen opettaja. Jopa kuva löytyy. Hänellä on hartioille asti ulottuva tukka ja pienet silmälasit eli hän on kuin vanha hippi 1960-luvulta. Varsin hämärän näköinen tyyppi. Hänen oppilaansa ja opettajatoverinsa todennäköisesti hämmästyisivät, jos saisivat tietää hänen taustansa. Kovin monella opettajalla ei taida olla menneisyydessä tuomiota yli kymmenestä murhapoltosta. Jos paljastaisin nämä asiat, saisin pelätä loppuikäni henkeni puolesta. Tällainen ajatus minulle tulee, kun katson ”Tuttavan” nykyistä kuvaa. Vaikka hän hymyilee kuvassa, hänen olemuksessaan on jotain pelottava. Hymy on psykopaatin hymy.
